Ässät kiusasi jälleen HPK:ta

5-4

Porin Ässät on ollut tällä kaudella HPK:lle vaikea vastustaja. Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi tasan ja seuraavassa ottelussa Ässät voitti Kerhon Rinkelinmäellä. Kaksi viimeisintä peliä ovat kääntyneet HPK:lle kääntäen ja vääntäen. Molemmat pelit ovat päättyneet maalin erolla ja myös loppiaisen aatonaaton kamppailu Hämeenlinnassa oli tasainen. HPK nousi vasta viime minuuteilla 5-4 (3-3, 1-1, 1-0) -voittoon ja kuittasi jo viidennen peräkkäisen voiton SM-liigassa.

Ensimmäinen erä "havaijikiekkoa"
HPK:n ja Ässien kohtaamiset ovat tällä kaudella olleet runsasmaalisia ja niin oli myös keskiviikon ottelu. Etenkin ensimmäisessä erässä maaleja nähtiin hurjaan tahtiin. 20 minuutin jälkeen taululla olivat tasanumerot 3-3 - tulos useissa otteluissa 60 minuutin jälkeen!
Molemmilta joukkeilta oli puolustaminen unohtunut pukukoppiin ja maalivahdit saivatkin työskennellä toden teolla leipänsä eteen. Kolmesta päästetystä maalista huolimatta molemmat maalivahdit onnistuivat tehtävissään. HPK:n Kimmo Kapaselle kertyi 14 torjuntaa ja Jim Hrivnakille yhdeksän torjuntaa.
HPK:n maalit ensimmäisessä erässä kirjattiin Riku Hahlille, Jyrki Louhelle, ja Jukka Hentuselle.
Toisessa erässä molemmissa päissä pistettiin sitten hieman luukkuja kiinni, eikä samanlaista maalikimaraa nähdä. Kaksi osumaa kuitenkin tehtiin. Ässien Niko Mikkola ja HPK:n Tomas Vlasak takasivat maaleillaan jännittävät asetelmat kolmanteen erään. 

Vlasak pelasti HPK:n
Kolmannessa erässä puolustukset tukittiinkin sitten lähes totaalisesti. HPK-fanit saivat jännittää ratkaisua aivan loppuminuuteille saakka. Jonkin aikaa näytti jo, että peli menisi jatkoajalle, mutta Kerho ei lisäaikaa kaivannut. HPK:n ratkaisijaksi nousi Tomas Vlasak, kun peliaikaa oli jäljellä vain minuutti ja 59 sekuntia. Tshekin maajoukkueen mailataituri laukoi kiekon Hrivnakin taakse Sebastian Sulun loistosyötöstä ja varmisti samalla täyden pistepotin Kerholle.
HPK:n sankari oli kaksi maalia laukonut Tomas Vlasak. Myös nuorten MM-kisoista vain päivää aiemmin kotiutunut Riku Hahl (1+1) ja Sebastian Sulku (0+2) pelasivat hyvin.

Sunnuntaina jälleen TV-kiekkoa
Sunnuntaina tarjotaan kaikille HPK-faneille makeaa mahan täydeltä: Kerhon vierasottelu Jyväskylästä näytetään suorana lähetyksenä MTV3:n Hockey Nightissa. Tarjolla on jälleen reilu parituntinen huippukiekkoa, joten videot pyörimään!

Muista äänestys vuosisadan HPK-pelaajasta!
Kaikille HPK-faneille tiedoksi ja muistutukseksi: näillä sivuilla on koko tammikuun ajan äänestys 1900-luvun parhaasta HPK:n pelaajasta! Äänestysohjeet löydät  täältä. Äänestyksen tulokset julkistetaan näillä sivuilla lauantaina 5.2.2000. Onko suosikkisi joku nykypäivän HPK-tähdistä vai kenties joku menneiden aikojen kerholaislegendoista? Joka tapauksessa, muista äänestää!

HPK - Ässät 5-4 (3-3, 1-0, 1-1)
 


Tomas Vlasak loisti tähtenä
myös keskiviikon ottelussa