Hakim Bey:
Väliaikaisesti Autonomiset Vyöhykkeet

Merirosvoutopiat

1700-luvun merirosvot ja seikkailijat muodostivat "tietoverkon" joka peitti maapallon: primitiivisyydestään ja hämäristä tarkoitusperistään huolimatta verkko toimi ihailtavasti. Verkko muodostui siellä täällä sijaitsevista saarista, etäisistä piilopaikoista, missä laivat saattoivat saada juomavesi- ja muonatäydennystä sekä vaihtaa ryöstösaaliinsa muihin tavaroihin. Eräillä saarilla toimi tarkoituksellisia yhteisöjä, kokonaisia pienoisyhteiskuntia, jotka elivät tietoisesti lain ulkopuolella ja pitivät tiukasti kiinni olemassaolostaan.

Joitakin vuosia sitten selailin paljon toisen käden materiaalia merirosvoista toivoen löytäväni tutkimuksen näistä erillisalueista - mutta näytti siltä että kukaan historioitsija ei ollut pitänyt niitä tutkimisen arvoisina. ( William Burroughs on maininnut asiasta, kuten myös brittiläinen anarkisti Larry Law - mutta systemaattista tutkimusta ei ollut tehty. ) Niinpä minä tukeuduin ensikäden tietoihin ja loin oman teoriani, jonka eräitä piirteitä käsittelen tässä esseessä. Minä kutsun näitä siirtokuntia "merirosvoutopioiksi".

Bruce Sterling, eräs johtavista cyberpunk -kirjailijoista, julkaisi lähitulevaisuuteen sijoittuvan romaanin. Kirja perustuu ideaan, jonka mukaan poliittisten systeemien rappeutuminen johtaa tilaan missä hajallaan sijaitsevat elämäntapakokeilut rehottavat: jättimäiset työläisten omistamat yhtiöt; itsenäiset tietohakkerointiin omistautuneet yhteisöt; vihersosiaalidemokraattien yhteisöt; nollatyön yhteisöt; anarkistiset alueet jne. Tätä monimuotoisuutta tukevaa informaatiotaloutta kutsutaan Verkoksi ( Net ); yhteisöt ovat Verkon Saaria ( Islands in the Net ).

Keskiajalla assassiinit perustivat "Valtion" joka koostui syrjäisten laaksojen ja linnoitusten verkostosta. Assassiinien piilopaikat olivat tuhansien kilometrien päässä toisistaan, strategisesti mahdottomia valloittaa, salaisten agenttien avulla yhteydessä toisiinsa, sodassa jokaista hallitusta vastaan ja omistautuneita ainoastaan tiedolle. Moderni teknologia, joka huipentuu vakoilusatelliitteihin, tekee tämän kaltaisesta autonomiasta vain unelmaa. Ei enää merirosvosaaria! Tulevaisuudessa sama teknologia - vapautettuna kaikesta poliittisesta kontrollista - mahdollistaa kokonaisen autonomisten vyöhykkeiden maailman. Mutta tällä hetkellä teoria on vain tieteiskirjallisuutta - täyttä spekulaatiota.

Emmekö me nykyajan ihmiset koskaan voi kokea autonomiaa, emmekö me koskaan saa seistä hetkeäkään maaperällä, jossa ainoastaan vapaus vallitsee? Joudummeko me kaiholla ajattelemaan toisaalta menneisyyttä, toisaalta tulevaisuutta? Täytyykö meidän odottaa koko maailman vapautumista poliittisesta kontrollista ennen kuin yksikään meistä uskaltaa väittää tietävänsä mitä vapaus on? Järki ja tunteet yhdessä olettavat niin. Järki sanoo ettei voi taistella jonkin asian puolesta, jota ei tunne. Sydän raivoaa universumille, koska olemme ainoa tällaisen julmuuden kohteeksi joutuva sukupolvi ihmiskunnan historiassa.

Jos sanoo "en ole vapaa ennenkuin kaikki ihmiset ( tai tuntevat olennot ) ovat vapaita", sulkee itsensä samalla eräänlaiseen nirvana-stupaan, luopuu ihmisyydestä, määrittelee itsensä hävinneeksi.

Minä luulen, että keräämällä kuvaukset sekä menneistä että tulevista "Verkon saarista" voimme perustellusti väitttää, että tietyt "vapaat enklaavit" eivät ainoastaan ole mahdollisia meidän aikanamme vaan että niitä myös on olemassa. Kaikki tutkimukseni ja spekulaationi kristallisoituvat VÄLIAIKAISESTI AUTONOMISEN VYÖHYKKEEN (Temporary Autonomous Zone, TAZ) käsitteessä.

Itse asiassa sinnikkäästi kieltäydyn määrittelemästä TAZia. Kiertelen asiaa, laukaisen luotaavia säteitä. Lopulta TAZ lähes selittää itse itsensä. Jos ilmaisusta tulee oleva, se ymmärretään vaikeuksetta... ymmärretään toiminnassa.